Maailma ei ole enää entisensä, kun sen kauneus koskettaa sielua.

Maailma ei ole enää entisensä, kun sen kauneus koskettaa sielua.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Sunnuntai-illan ajatuksia läsnäolosta


Tämän iltaisia ajatuksia kuvaa hyvin tuo ylläoleva kuva - luottaminen siihen, että valoa on myös hämärässä ja sumussa.

Aika tuntuu menevän nopeaa. Joskus tuntuu, ettei sen mukana meinaa pysyä. Ajan hidastamiseen on olemassa konsteja, kuten läsnäolo, meditointi tai yhden asian tekeminen kerrallaan. Ne ovat ainakin minulle olleet hyödyksi, kun tuntuu monien asioiden olevan päällä yhtä aikaa. Silloin se aikakin kuluu nopeampaa, kun huomio ei oikeastaan ole missään meneillään olevassa asiassa. Kun tekee vaikka kahtakin asiaa yhtä aikaa, on ajatukset meneillään olevassa asiassa. Kun ajatukset ovat jossakin ja tekee toista asiaa, ovat osa ajatuksista myös siinä toisessa asiassa. Huomio pilkkoo ajatukset sinne ja tänne - eikä oikeastaa ole läsnä kummassakaan. Tuttu tunne?

Minulle toisinaan on hyvinkin tuttua. Nettiselain auki, puhelimessa puhumista, tv-sarja pyörimässä, koiran silittelyä  tai huomisen ajattelua samalla kun teen jotain. Kun pääsee siihen "multitaskaamisen" vauhtiin niin sieltä on raskasta tulla alas. Varmaan siksi että tiedostamaton mieli, ego, työntää kohti suorittamisen ja saavutusten maailmaa. Ja kun egoa ruokkii, sille ei pian kelpaa enää ne pienet herkkupalat vaan se vaatii enemmän ja enemmän. Pian voi huomata että keskittyminen, antautuminen ja hetkien kaunis läsnäolo on poissa ja tie tietoiseen läsnäoloon saa mutkia eteensä. Ja egoa ruokkimalla mutkia tulee lisää ja lisää, usko pois.

Kun huomaa hidastaneensa egon vauhtia olemalla läsnä valitsemalla sisäisen rauhan tai vaikkapa ilon, niin voi huomata kuinka vahva sisimmässään oikeastaan on. Pakko ei ole tehdä mitään. Heitä hyvästit sanoille "pitäisi" tai "täytyy", koska joka kerta kun päätätkin valita tehdä tai ajatella jotakin, ego joutuu ottamaan asekeleen loitommas sinun mielestäsi. Jos joskus kuulet "pitää" ja "täytyy" mielessäsi, niin voit kokeilla pysäyttää kaiken meneillään olevan. Pysähdy ja hengitä syvään. Tunne sisimmässäsi tehtävä valinta, rauha, hiljaisuus sisimmässäsi ennen kuin jatkat mitään tekemitä. Se vie vain muutaman minuutin, mutta lupaan sen antavan sinulle moninkertaisesti minuutit takaisin jos maltat odottaa tuota rauhan tunnetta. Tunnistat sen varmasti.

Tänään sain pitkästä aikaa tehdä energia- ja kivihoitoa. Se hetki toi minulle uskoa ja luottamusta oman polkuni kulkemisesta. Ihmeellistä miten niin lyhyt aika voi voimaannuttaa. Oletko koskaan nähnyt tai tuntenut sisäistä valoasi? Sulje silmäsi ja näe ne. Ole itsellesi majakka. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti