Maailma ei ole enää entisensä, kun sen kauneus koskettaa sielua.

Maailma ei ole enää entisensä, kun sen kauneus koskettaa sielua.

perjantai 14. elokuuta 2015

Vyöryen vastaan


Sain vasta kokea menneisyyden äänen kolkuttelevan ovellani. Olen ajatellut, että entiset ihmissuhteeni ovat jo läpikäytyjä ja uskoin päässeeni irrottautumaan niistä. Tiesin muistojen äänen tuovan mieleeni asioita, joita en ole hyväksynyt tai joille en ole rehellisesti antanut anteeksi.

Erään ihmisen yhteyenotto sai ajatukseni pyörimään ja muistelemaan menneisyyttäni. Huomasin, etten juurikaan huomaa hyviä ja valoisia puolia niistä ajoista, jotka tulivat vyöryen mieleeni. Rentoutunut ja keveä oloni meni hermostuneeksi ja kärsimättömäksi - kaiken kukkuraksi aloin pelkäämään olevani samanlainen ihminen kuin useita vuosia sitten. Yhteydenottoon vastatessani tunsin kohtaavani  unohdetun menneisyyteni ja toivoin samalla, että kohtaamalla sen pystyisin päästämään ihan lopullisesti irti.

Pelko näytti pelottavat kasvonsa: menettäisinkö oman sydämen äänen ja nykyisen itsenäisen tilanteeni ja olisikin vain kieputeltavissa oleva tyttönen, joka etsisi onneaan muiden avulla? Tai ehkä tavattuani ihmisen lankeaisin jollain tapaa toisen ihmisen pauloihin ja palaisin vanhoihin kuvioihin - ja historia toistaisi itseään? Pelon kiuotellessa tiesin kuitenkin etten ole enää samanlainen ihminen, kuin olin tuolloin. Olen valinnut
 olevani rehellinen itselleni. Toimintakaavojen tiedostaessa on helpompaa kiinnittää huomiota omaan toimintaan ja ajatteluun sekä päästää vanhoista kaavoita irti.

Enkeliviesteinä on tullut muutamana päivänä itsekuri. Mikä kuvastaakaan paremmin myös tuota hetkeä. Itsekuri auttaa pitämään ajatukset kasassa. Itsekurin avulla voi vapauttaa itsensä tietyistä tilanteista. Olisipa ihanaa jos se olisi helppoa, mutta usein vaikeuksien kautta löytyy myös syvällinen oivallus.

Hyvin nukutun yön jälkeen löysin jalkani takaisin maahan. Tajusin yhteydenoton olevan muistutus, kuinka taakse jätetyt ja maton alle lakaistut asiat tulevat vielä joskus eteen käsiteltäväksi. Muistutus - joka otti tällä kertaa tämän kasvon. Yön jälkeen oloni oli vahvempi ja päättäväisempi. Vaikka arvostan menneisyyttäni, enkä muuttaisi siitä mitään, niin en silti eläisi sitä uudelleen - tuntuu että lopputulosta ei niinkään voi muuttaa, vaikka matkanteko olisikin erilainen.


Päätin kohdata pelkoni ja tavata menneisyyteni palasen. Kuinka ollakaan, huomasin kaksi muuttunutta ja kasvanutta ihmistä. Se oli kaunista nähtävää ja koettavaa. Kummankin polut olivat lähteneet omaan suuntaansa ja antaneet omat oppiläksynsä. Kaikki ne turhat pelot olivat hätähuutoja mieleltä, egolta, joka olisi halunnut taivuttaa minua muottiinsa. Oli hieno tunne sulkea osa elämästäni levollisin mielin. Oli kuin rauhan enkeli tai arkkienkeli Uriel olisi antanut oman lahjansa ja tukensa kummankin matkan varrelle kasvattaen ihmisiä ja valmistelleet meitä kohtaamaan toinen toisen, aitoina ihmisinä.

Kiitos. <3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti