Maailma ei ole enää entisensä, kun sen kauneus koskettaa sielua.

Maailma ei ole enää entisensä, kun sen kauneus koskettaa sielua.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

oh rivers, oh rivers, how do i miss you


Minulle kerrottiin Hyvinkään olevan ns kuiva paikka. Täällä ei juurikaan ole vesistöjä keskustan tienoilla. Ajattelin sen olevan ihan sama, ihan kuin vesistöjen ei tarvitsisi olla lähelläni. Uskoin sen riittävän, että saan halutessani vierailla ihailemassa niitä.

Olen huomannut ajattelevani paljon vettä ja lähinnä jokia. Olen kasvanut joen äärellä. Pienenä tyttönä uin joen rannalta toiselle, enkä tainnut olla edes kymmenvuotias. Olen aina rakastanut vettä. Opin sukeltamaan, ennen kuin osasin uida. Muistan, kuinka jokivedessä koin olevani vapaa ja onnellinen. Joitakin vanhempia olisi huolettanut antaa lastensa uida itsenäsesti syvän joen poikki. Ehkä hyvä niin. Kuitenkin oli vahva usko siihen, ettei kuinkaan käy ja vanhempanikin luottivat minun ja sisareni selviämiseen joen poikki uimiseen - kerta toisensa jälkeen. Muistan joskus voimieni olleen vähissä - silloin uin selkää, koska siinä sain kerätä voimiani kroolia varten. En muista pelänneeni vaan tiesin aina selviytyväni.


Kadotin jossakin kohtaa yhteyteni veteen. Ehkä se tuli siinä, kun "aikuisuus" jysähti mieleeni ja kadotin lasenomaisen olemuksen. En näyttänyt tarpeeksi hyvältä ollakseni rannoilla, en kehdannut ja välittänyt vedestä ja uimisesta enää samalla tavalla. Vaikka oleiluni vedessa vähenivät, en koskaan ollut vesistöistä kauaa pois. Ne olivat aina horisontissa ja sijaitsivat yleensä jokapäiväisen matkani varrella.

Pikku hiljaa olen alkanut huomaamaan kevyen olon, jonka virtaava vesi antaa minulle kokonaisvaltaisesti. Muutamina edellisinä kesinä olen enimmissä määrin viettänyt hieman aikaa rannoilla. Viime vuoden kesällä sain uudelleen yhteyden veteen ja rantoihin - lämpimien päivien vuoksi (ja kesäkunnon). Vietin aikaani miltein jokainen päivä joen rannalla. Yleensä olin yksin. Makoilin auringossa imien sen voimaa ja samalla tunsin valtavaa onnellisuutta saadessani kokea sitä kaunista kokonaisuutta. Sain tuntea tuulen vilpoittavan vireen, auringon paahtavan lämmön ja kuulla ihmisten naurua veden jylhän solinan ja loiskeen seasta. Osasin arvostaa niitä hetkiä, ehkä siksi koska ne olivat minulle suhteellisen uusia tunteita.

Nyt tällä kuivassa Hyvinkäällä olen selaillut ottamiani valokuvia Rovaniemeltä. Sydämeni halajaa kosketuksiin veden äärelle. Se kaipaa luonnon ja vesistöjen tuoksua, ääntä sekä olemusta. En ennen tiennyt, kuinka paljon ne merkitsevät minulle. Nyt tiedän: paljon. <3

Otamme energiaa toisilta ihmisiltä kävellessämme heidän energiakentissään (ovat yllättävän laajat). Energioiden tarttumista voi olla vaikea estää, koska kaikki pitävät sisällään energiaa. On olemassa kuitenkin keinoja suojella itseään matalimmilta energioilta: suojausta voi pyytää esim Arkkienkeli Mikaelilta, että hän levittää yllesi sinisen hupullisen kaapunsa, joka suljetaan vetoketjulla jalkojen alta aina päälaelle saakka. Se on yksi tehokkaimmista suojauksista. Itse käytän tätä, joskin sitä voisin tehdä useamminkin. 


Vesistöt ja luonto ovat yksiä tehokkaimpia puhdistajia, mitä maapallolla on. Uskon kaipaavani eniten veden puhdistavaa vaikutusta. Pian aion selvittää, miltä keskustan viereiset lammet, järvet, näyttävät. Aion pyytää Arkkienkeli Arielia ja ihania keijuja auttamaan minua olemaan yhteydessä luontoon, ja vesistöihin sekä niiden eläimiin. Tuskin maltan odottaa! <3

Mitä vesi merkitsee sinulle? Huomaatko mielesi ja tunnetilasi muuttuvan ollessasi ulkona tai vesistöjen lähettyvillä? Pyydän sinua kiinnittämään huomiotasi siihen, miten arjen jännittyneisyys tai raskaus kevenee vesistöjen lähettyvillä. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti