Maailma ei ole enää entisensä, kun sen kauneus koskettaa sielua.

Maailma ei ole enää entisensä, kun sen kauneus koskettaa sielua.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Onko omalle muutokselle aikarajaa?


Oletko kertonut itsellesi tai muille olevasi sellainen kuin olet, etkä taida enää pystyä muuttumaan tai muuttamaan tapojasi, ajatuksiasi tai käyttäytymistäsi? Mikäli olet, voisin epäillä egosi olevan sen puheen takana. Egolla on tapana hidastaa ja pahimmillaan estää meitä henkisessä kasvussamme, jotta olisimme tapojemme ja egomme loukussa. 

On sanottu ihmisen persoonallisuuden ottavan muotonsa ja vakiintuvan 30. ikävuoteen mennessä, jonka jälkeen sitä on enää hankala tai mahdoton muuttaa. Näin ei kuitenkaan ole. Juurikin henkisyys on se, mikä meillä väistämättä kasvaa läpi elämän: elämänkokemukset lisääntyvät ja näkökulmat kasvavat.

Mikä olisi siis esteenä sille, että oppisit esimerkiksi käyttäytymään hieman rakastavammin itseä ja toisia kohtaan? Sellaisen käytöksen väittäisin olevan kovinkin henkistä. Esimerkki sisältää hyvin laajan kohennuksen elämään, jos sen ottaa käyttöön. Rakastamalla itseä oppisit arvostamaan mm. mieltymyksiäsi, omaa tilaasi, läheisiäsi, rakkautta ja rakastamalla muita oppisit ottamaan toiset ja toisten tunteet huomioon, arvostamaan erilaisuutta, ja useita näkemyksiä. Rakkauden avulla voisit myös ymmärtää, että käyttäytymällä rakastavasti muita kohtaan lisäät rakkauden ja valon määrää maailmaan.

Kuinka olisikaan helppoa odottaa muiden muuttuvan ympäriltä? Kuitenkin voit aloittaa muutoksen tutkimalla itseäsi. Koetko katumusta tiuskimisen tai mykkäkoulusi jälkeen? Ihmetteletkö toisten olevan herkkiä tai vihaisia ympärilläsi? Monesti ne asiat, joihin kiinnität huomiota ja jollainen käytös saa sinut tuntemaan epämiellyttäviä tunteita itsen tai toisen aiheuttamana, ovat niitä asioita joita sinun kannattaisi itsessäsi hetken miettiä. 
Ihmiset, jotka ovat mukana elämässämme, voivat antaa meille mahdollisuutta kasvaa. Anna itsellesi rohkeutta! Pyydä enkelien ohjausta ja tukea, kuinka voit oppia itsestäsi enemmän ihmissuhteiden avulla. Huomaa, että ihmissuhteita ovat läheisesi, mutta mm. myös ihmiset harrastuksista tai töistä.

Puhuttele ja ajattele rakkaudella muita ihmisiä ja elämää kohtaan. Anna kaikkien ymmärtää ja tietää kuinka tärkeitä jokainen meistä, heistä, on. <3 Usko mahdolliseen muutokseen. Usko viisaaseen sieluusi egon aiheuttaman asioiden kohtaamisen pelon sijasta.

Mikäli keskityt omaan rakkauteesi ja valoosi, voit huomata sen kasvavan myös ympärilläsi. <3 Älä siis kaihda vastuuta ja laita sitä muiden tehtäväksi. Aloittakaamme rakkaudellisen valon loistaminen itsestämme! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti