Maailma ei ole enää entisensä, kun sen kauneus koskettaa sielua.

Maailma ei ole enää entisensä, kun sen kauneus koskettaa sielua.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Oletko rehellinen itsellesi?


Eilen mietin rehellisyyttä ominaisuutena ja miten se on vaikuttanut elämääni. Samalla epäilin olisinko vieläkään löytänyt rehellisyyttä itsestäni, vaikka on tietenkin eri asia olla rehellinen kuin tietämätön. Päädyn tulokseen: pyrin toimimaan rehellisesti totuuttani ja moraaliani kohtaan. Kohtasin oman rehellisyyteni viime vuonna ja se avasi pitkään suljettuna olleen portin. Ennen kärsin ja koin elämäni olleen pysähtyneenä ja jokin merkittävä asia uupui siitä. Olemalla itselleni rehellinen löysin tien, joka etenee! <3

Muistan joskus katsoneeni elokuvaa, jossa mies (tuleva avopuoliso) huomautti naiselle ettei hän tiennyt millaisesta munakkaasta hän piti, koska hän oli aina pitänyt lempparinaan juuri silloisen treffikumppaninsa valintaa. Se meni muistaakseni näin: "M:Millaisen munakkaan haluat? N:Samanlaisen kuin sinä. M:Mistä pidät?" Samalla nainen tajusi, ettei osannut sanoa koska oli mukautunut muiden valintoihin ja heidän totuuksiinsa. (Tiesin silloin jo samantapaisesta ongelmastani, mutten ollut valmis sitä kohtaamaan.) Nainen mietti ja suri omaa tietämättömyttään itseään kohtaan. Lopulta hän heräsi varhain ja paistoi munakkaita. Hän kokeili koostumuksia, kypsensi eri tavoilla, maisteli makuja ja katseli ulkomuotoja kunnes hän päätyi suosikkiinsa. 
Hän kohtasi mielestäni itsensä kun hän uskalsi kokeilla. Tilanne kuvasti hienosti myös sitä, kuinka suhteen puolisoiden täytyy olla rehellinen itselleen ennen kuin vakavampaa voi syttyä (näin lisähuomautus).

Periaatteessa rehellisyydessä voi olla samanlainen munakas ongelma. 

Teetkö asioita itsesi ja oman totuudesi vuoksi? Nautitko elämäntyylistäsi ja lähellä olevista ihmisistä? Teetkö asioita muiden mielipiteiden vuoksi tai kunnioituksen saavuttamiseksi? Oletko itsellesi rehellinen?

Askeleet lähemmäs rehellisyyttä

  1. Tunnista tilanne
  2. Toiminko arvomaailmani pohjalta tai
  3. Kuvaako sinua vai jotakin toista
  4. Viekö se sinua lähemmäs elämäsi tarkoitusta
  5. Ota peili käteen (voit myös sulkea silmäsi ja kuvitella peilin) ja kysy: Olenko rehellinen itselleni tässä tilanteessa?
  6. Uskalla vastaanottaa intuitiosta lähtevä ääni (kannustava, mutta rehellinen)
  7. Ota askel kohti rehellisyyttä! Voit pyytää enkeleiden apua.<3
Rehellisyys helpottaa elämää. Jo pelkkä miettiminenkin lisää itsetuntemusta, joka on juuri se avain avaamaan suljettuja ovia. Rehellisyys tuo rehellisyyttä myös sinua kohtaan ihmisten ja tapahtumien kautta. Rehellisyys on kuin virta, joka nappaa mukanaan vieden soljuvasti, kannattelevasti ja pidemmälle elämässäsi. 

Miksi siis uida vastavirtaan? Epärehellisyys pyörittää oravanpyörässä, vie elinvoimaa ja jättää olosi joskus niin raskaaksi, että on vaikeaa ajatella. Epärehellisyys tuo sitä lisää elämääsi. 

Olemalla itselle rehellinen ja toimiminen rehellisesti parantaa sinua sisältä käsin. Itsesi lisäksi tuot hyvää ympärillesi. Autat itsesi lisäksi koko maailmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti