Maailma ei ole enää entisensä, kun sen kauneus koskettaa sielua.

Maailma ei ole enää entisensä, kun sen kauneus koskettaa sielua.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Korkeavärähteinen ravinto




On hienoa huomata monen alkaneen miettiä ajatuksen kanssa, mitä laittaa suuhunsa. Halusin myös kiinnittää huomiota syömisiini ja opinkin valtavasti arvokasta tietoa. Suhtautumiseni ruokaan, alkoholiin ja tupakkaan sai uudelleen muutosta enkeleiden avulla. Vaikka nautin toisinaan myös herkkuja niin pyrin koostamaan arkeni ja elämäni hyvistä ruokavalinnoista. Olen huomannut millainen ero on kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa: mielessä, ajatuksissa sekä kropassa, kun elimistö saa enemmän korkeavärähteistä ravintoa.

Enkelit ohjaavat meitä mm. ajatusten välityksellä. Oletko sinä kiinnittänyt huomiota, miten ruokavalio vaikuttaa ajatusten kuulemiseen? Vaikuttaako nauttimasi ruoka tapaan, jolla puhut itsellesi? 

Tuhdit ruokamäärät, eines- ja prosessoidut ruoat, rasvaisuus tai esimerkiksi sokeri alentavat kehomme värähtelyitä. Sen lisäksi, että oma värähtely laskee, saavat ne myös mielen raskaaksi, jolloin enkeleiden ohjeistukset ja sisäisen äänen kuuleminen voivat heikentyä. Olisiko aika pysähtyä ajattelemaan, mitä sisäinen äänesi kertoo sinulle ruoasta, jota tulisi syödä? Uskoisin sen haluavan tulla kuulluksi! <3 

Kevyttä, luonnonmukaista ja ravitsevaa. Hyvä ruokavalio sisältää:
  • Vesi juomana! Tarvitsemme erityisen paljon vettä n. 3-4l /päivä. Vedestä ammennetaan voimaa, se auttaa maadoittumaan ja se pitää aineenvaihduntaamme käynnissä.
  • Luomuruokaa. Luomuruoka on korkeavärähteistä, koska siinä ei ole käytetty tuholais- ja torjunta-aineita. Korkeavärähteinen ruoka auttaa meitäkin värähtelemään korkeammin.
  • Sopivan kokoiset annokset. Sopiva annoskoko, eli ei liian paljon, auttaa myöskin kuulemaan sisäiset ajatukset. Liian paljon ruokaa voi tukahduttaa niitä.
  • Puuro, riisi, pasta ja joskus peruna. Ovat hyviä kylkiäisiä ruuilla, sopivissa määrin.
  • kasviskunnan tuotteet (pavut, herneet) ja kasvis- ja hedelmäosastolta miltei kaikki! Kasviskunnan tuotteet ovat useimmiten kevyitä ruokia, joita elimistö sulattaa paremmin ja nopeammin.
  • öljyt ja pähkinät (pienissä määrin). Elimistömme tarvitsee hyviä rasvoja. Hyviä rasvoja ovat kaikki muut paitsi eläinkunnan rasvat.
  • pienissä määrin, jos haluaa: kala tai joskus kana, liha (ei valmismarinadeja) Lihat sulavat hitaampaa elimistössä. Korkeavärähteisin vaihtoehto on kala.
  • Halusin tuoda esille, että KEVYTTÄ ja KASVISPITOISTA ruokavaliota noudattamalla voit edesauttaa korottamaan kehosi värähtelytasoa ja siten lisätä hyvinvointiasi!
  • Täältä löydät ruokien värähtelyistä helposti ymmärrettävän kuvan: Cosmic-people (http://www.cosmic-people.com/english/img_1500/obr1797.jpg)

En aina syö ihanteellisesti, mutta kuuluuko aina syödäkkään? Elämämme on ehdottomasti myös nauttimista varten! Kunhan muistat ettei sinunkin juhlapäivät ala olemaan kovin useasti viikossa. Muuten nauttiminen voi menettää merkityksensä sen koituessa tavaksi ja säännöksi. Olen nykyään jättänyt useat kissanristiäiset ristimättä ja niiden väliin jättäminen on myös sinulle mahdollista. Kaikki valinnat ja suunnat ovat sinun valitsemiasi. Anna kehollesi ja mielellesi mahdollisuus loistaa ja värähdellä korkeasti. <3

Miten sinä suhtaudut ruokaan? Vaivaako ahneus ja riippuvuus sinun mieltäsi? Tiedostaminen on askeleen alku. Keho  on sinun temppelisi ja ravinto on kallisarvoisen elämäsi ylläpitäjä. Kunnioita itseä ja elämääsi hyvillä ruoka-aineilla! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti