Maailma ei ole enää entisensä, kun sen kauneus koskettaa sielua.

Maailma ei ole enää entisensä, kun sen kauneus koskettaa sielua.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Ilman päihderiippuvuutta


Olen polttanut aiemmin tupakkaa. Lopetin pariksi vuodeksi kunnes uudenlaisen elämäntilanteen yhteydessä jatkoin huonoa tapaa. Onneksi enkelit saivat minut tajuamaan paremmin ja olen lopettanut sen huonon tavan. Koin hidastavani kasvamista sekä ymmärrystä itseä ja ympäröivää maailmaa kohtaan, jos jokin asia hallitsee minua ja minun käytöstä. Kiitos kun sain sen ymmärtää! <3 Vuosia sitten minulta kysyttiin pystyisikö ihminen tuntemaan itseään todellisesti ja aidosti, jos on riippuvainen esim. tupakasta. Olen pyörittänyt tuota mielenkiintoista kysymystä polttaessani tupakkaa ja saaden nikotiinia elimistööni. Nyt kaksi kertaa lopettaneena voin luvata, että olo tulee olemaan täysin eri! Voisin jopa luvata, että ilman riippuvuussuhdetta tulet olemaan hieman erilaisempi ihminen. <3 

Miltä sinusta tuntuu, voiko tuntea itseään jos on riippuvainen päihteestä? Voiko miltei minkä tahansa laskea päihteeksi, jos siihen on muodostunut riippuvuussuhde? Alkoholista voi olla riippuvainen, nikotiinista, kofeiinista, internetistä, herkuista, toisten mielipiteistä tai vaikka toisista ihmisistä. Oletko sinä riippuvainen jostakin, mistä? Miltä tuntuisi siitä luopuminen? Haluaisitko päästää siitä irti vai uskotko todella haluavasi jatkaa riippuvuussuhdetta? Kokeile tai kuvittele, miltä elämä tuntuisi ilman!

Riippuvuudet voivat aiheutua myös pelosta kohdata oma itensä. Sitä on vaikea myöntää ja surullisen moni jatkaakin elämäänsä riippuvaisina. Kuitenkin jo asian miettiminen voi saada äänesi kuulumaan, joka pyytää lopettamaan huono tapa. Nikotiini ja alkoholi sumentavat taivaallisten viestien ymmärtämisen. Niistä johtuen voi esteytyä niin yhteys itsen kanssa kuin muiden välillä. Olisi niin ihanaa, että me pystyisimme kohtaamaan se ajatus, että keho vapautettaisiin jatkuvista myrkyistä. Usko itseesi varmasi kohenee ja elämäsi astuu askeleen, tai harppauksen, eteenpäin.

Ilman riippuvuussuhdetta päihteisiin saat monia myönteisiä etuja elämääsi <3

  • elämänlaatusi paranee
  • tunnet lisää itsestäsi
  • kuulet sisäistä ääntäsi ja ymmärrät viestejä paremmin
  • saat varmuutta
  • elimistö ja mielesi alkaa toipumaan
  • teet tilaa jollekin uudelle ihanalle asialle elämässäsi
  • rahaa jää säästöön
  • opit uutta ja lisäät kokemustasi - kasvat


Ajatus on ennen tekoa. Myös ajatus elämästä ilman päihderiippuvuutta on ennen sen tajuamista, sisäistämistä ja lopettamista. Kiitos enkeleille, jotka halusivat välittää tätä viestiä muille. Oppikaa tekin tuntemaan itsenne ja kuunnelkaa niitä ajatuksia, mitä tästä heräsi. <3 Ja muista, että sinä olet sen arvoinen! <3 Sinun elämäsi ja tulevaisuutesi ovat sen arvoisia, että annat niille mahdollisuuden nousta täyteen potentiaaliinsa. Älä usko egoasi, joka haluaa estää henkistä kehitystäsi pelon kohtaamisessa. Tee päätös itsesi ja elämäsi takia. <3 

Minun tukenani olivat enkelit. He haluavat meidän olevan rohkeita ja odottavat iloiten aitoa pyyntöä. Myös sinä voit pyytää enkeleiltä tukea. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti